Hyppää pääsisältöön
oksa

KelekkaNaamaton (1) (1).pnglogo_with_text_0.png


KELEKKA-hanke

KELEKKA on TE-palvelujen ja Haapaveden kaupungin yhdessä rahoittama työllisyyspoliittinen hanke. Hankkeen toiminta-aika on 1.5.2020 – 31.12.2022 ja hankkeen tavoitteena on kehittää palvelukeskus Kokoomoon palvelumalli, jossa tarjotaan asiakkaille yksilö- ja ryhmävalmennusta. Yksilöllisten valmennuspalvelujen tarkoituksena on tukea hankkeen asiakkaiden yksilöllisen työllisyys- tai ammatillisen kuntoutuspolun muodostumista.

Hankkeeseen voivat osallistua 18-63-vuotiaat työelämän ulkopuolella olevat haapavetiset, jotka ovat TE-palveluiden asiakkaana. Hankkeen pääkohderyhmänä ovat pitkäaikaistyöttömät ja muuten heikossa työmarkkina-asemassa olevat työttömät työnhakijat. Välillisenä kohderyhmänä ovat alueen oppilaitokset ja yritykset.

Hankkeen asiakkaille tarjotaan yksilötapaamisaikoja, joissa kartoitetaan asiakkaan henkilökohtainen tilanne ja tavoitteet. Hankkeen työntekijät kulkevat asiakkaiden mukana esimerkiksi tutustumassa työ- ja koulutusmahdollisuuksiin sekä mahdollisesti ammatillista kuntoutusta tarjoaviin palvelun tuottajiin. Hankkeen työntekijät voivat toimia myös yhteyshenkilöinä asiakkaan ja paikallisten työnantajien välillä. Hanke tarjoaa asiakkailleen myös mahdollisuuden osallistua työnhaku- ja työelämätaitoja tukeviin ryhmävalmennuksiin. Hankkeen tarkoituksena on valmennuspalvelujen avulla helpottaa asiakkaiden työllistymistä, koulutukseen hakeutumista tai kuntoutusprosessien käynnistymistä. Tavoitteena on myös pitkäaikaistyöttömyyden vähentyminen ja hankkeen asiakkaiden elämänlaadun parantuminen.

KELEKKA-hankkeen yhteystiedot:

 

Projektipäällikkö
Susanna Lehtilahti
puh. 044 7591 002
etunimi.sukunimi@haapavesi.fi
 
Hanketyöntekijä
Johanna Vatjus
puh. 044 7591 537
etunimi.sukunimi@haapavesi.fi
 

 

 

 

Logo - Haapaveden kaupunki

HAAPAVEDEN KAUPUNKI

TÄHTELÄNKUJA 1 (KAUPUNGINTALO)
86601 HAAPAVESI
Y-TUNNUS: 0184872-4

PUHELIN: 044 7591300


VIRALLISET TIEDOTTEET JA TIEDUSTELUT:
HAAPAVEDEN.KAUPUNKI@HAAPAVESI.FI

MUU SÄHKÖPOSTI: NEUVONTA@HAAPAVESI.FI

KAUPUNGINTALO ON AVOINNA:
MA-TO KLO 9.30 - 15.00
PE KLO 9.30 - 14.00

 

LASKUTUSOSOITE:

Haapaveden kaupunki
Yksikön nimi (esim. Tekninen toimi)
003701848724
PL 5016 

02066 DOCUSCAN

                                                                                                                  

 

Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701848724
Verkkolaskuoperaattori:CGI Suomi Oy
Välittäjän tunnus: 003703575029

Saavutettavuus

PALVELUITA

PUHELINLUETTELO
LOMAKKEITA
KUVA- JA LOGOPANKKI
OTA YHTEYTTÄ

MATKAHUOLLON REITTIOPAS

TARINOITA HAAPAVEDELTÄ


HAAPAVEDEN KAUPUNKI FACEBOOKISSA

TUTUSTU HAAPAVEDEN KAUPUNGIN FACEBOOK-SIVUSTOON JA TYKKÄÄ MEISTÄ

TESTAA TIETOSI HAAPAVEDESTÄ. 
PELAA HAAPAVESI-VISAA!

 

Sivukartta | Etusivulle