Hyppää pääsisältöön
polki

Hankkeet

Haapaveden kaupunki on viime vuosina kehittänyt aktiivisesti työllisyyspalveluita erilaisten hankkeiden avulla. Hankkeissa on luotu uusia toimintamalleja ja kehitetty esimerkiksi työpajan palveluja.

Tilke-hanke on ESR-rahoitteinen ja Haapaveden-Siikalatvan seutukunnan kehittämiskeskuksen hallinnoima kehittämishanke, jonka toiminta-aika on 1.2.22–31.8.23. Kohderyhmänä ovat 17-64v. työttömät, työttömyysuhan alaiset sekä muut työllisyyspalveluiden asiakkaat. Tarjoamme palvelua myös muutoin epäselvässä tilanteessa oleville, esim. osatyökykyisille tai opiskelijoille.

Ihimeen digi -hanke on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama kehittämishanke, jonka tarkoituksena on vahvistaa kohderyhmien tietoteknisiä taitoja. Kohderyhmiin kuuluvat alle 29-vuotiaat nuoret, työttömät työnhakijat ja kaupungin työntekijät.

TYSO-työpajatoiminnan ja sosiaalisen osallisuuden kehittämishanke on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama kehittämishanke, jonka tarkoituksena on kehittää aktivointitoimenpiteitä, vähentämällä köyhyys- ja syrjäytymisriskiä tehokkaamman ja laadukkaamman palvelun ja ohjauksen tuottamiseksi työpajatoiminnassa. 

Jo päättyneistä hankkeista löytyy lisätietoa täältä

Logo - Haapaveden kaupunki

HAAPAVEDEN KAUPUNKI

TÄHTELÄNKUJA 1 (KAUPUNGINTALO)
86601 HAAPAVESI
Y-TUNNUS: 0184872-4

PUHELIN: 044 7591300


VIRALLISET TIEDOTTEET JA TIEDUSTELUT:
HAAPAVEDEN.KAUPUNKI@HAAPAVESI.FI

MUU SÄHKÖPOSTI: NEUVONTA@HAAPAVESI.FI

HENKILÖSTÖN SÄHKÖPOSTIT OVAT MUOTOA: etunimi.sukunimi@haapavesi.fi

KAUPUNGINTALO ON AVOINNA:
MA-TO KLO 9.30 - 15.00
PE KLO 9.30 - 14.00

 

LASKUTUSOSOITE:

Haapaveden kaupunki
Yksikön nimi (esim. Tekninen toimi)
003701848724
PL 5016 

02066 DOCUSCAN

                                                                                                                  

 

Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701848724
Verkkolaskuoperaattori:CGI Suomi Oy
Välittäjän tunnus: 003703575029

Saavutettavuus

PALVELUITA

PUHELINLUETTELO
LOMAKKEITA
KUVA- JA LOGOPANKKI
OTA YHTEYTTÄ

MATKAHUOLLON REITTIOPAS

TARINOITA HAAPAVEDELTÄ


HAAPAVEDEN KAUPUNKI FACEBOOKISSA

TUTUSTU HAAPAVEDEN KAUPUNGIN FACEBOOK-SIVUSTOON JA TYKKÄÄ MEISTÄ

 

 

Sivukartta | Etusivulle