Haapavedellä kokeillaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa osallistuvaa budjetointia. Kaupunki on tehnyt 10 000 euron budjettivarauksen kuntalaisten kehitysideoita varten. Nyt kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa, mihin kaupunki kohdentaa 10 000 euroa vuonna 2024.
Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Osallistuva budjetointi on yksi tapa edistää kuntalaisten osallisuutta. Se tarjoaa tavalliselle kansalaiselle väylän olla aidosti mukana päätöksenteossa. Keräämme nyt ehdotuksia kuntalaisilta siitä, mihin 10 000 euroa voitaisiin käyttää. Kuka tahansa voi ehdottaa, miten varattu määräraha tulisi käyttää. Ehdotuksen toteutukseen voidaan käyttää koko määräraha tai vain osa siitä. Ehtona kuitenkin on, että ehdotusten tulee olla toteuttavissa varatulla määrärahalla ja toteutua Haapavedellä. Ehdotusten pitää olla myös kunnan toimivallassa sekä säännösten ja lainsäädännön mukaisia.
Ehdotuksia otetaan vastaan 1.-29.2.2024 välisen ajan. Ehdotuksia voit antaa tämän linkin kautta: https://link.webropolsurveys.com/S/9D585C2B5E2F5A04
Ehdotuksia voi antaa myös paperisesti seuraavissa paikoissa:
-Uimahalli Lakkuuni (Urheilutie 56)
-Haapaveden kirjasto (Urheilutie 64B)
-Kaupungintalon eteisaula (Tähtelänkuja 1)
-Yhteisö- ja kerhotila Olokkari (Lallunniementie 2)
Kaupungin HYTE-työryhmä käy läpi tulleet ehdotukset maaliskuun kokouksessa ja valitsee niistä ideat jatkotyöstöä varten. Maaliskuun lopussa ja huhtikuun alussa järjestetään kaikille kuntalaisille avoimet työpajat, joihin kuka tahansa on tervetullut jatkotyöstämään ehdotuksia. Työpajojen ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin. Voittajaehdotuksen äänestysaika on 15.4.–15.5.2024.
Lisätietoja antaa Suvi Haikola, suvi.haikola@haapavesi.fi / p. 044 759 1248.