Ihimeen digi - hanke
Haapaveden kaupungin Ihimeen digi -hanke on Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) rahoittama kehittämishanke, jonka rahoitusta koordinoi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hankkeen toiminta-aika on 01.01.2022–31.05.2023 ja toiminta-alue on Haapaveden kaupunki. Hankkeen tavoitteena on kouluttaa sen kohderyhmään kuuluvia henkilöitä.
Hankkeen kohderyhmä
Hankkeen varsinaista kohderyhmää ovat
- alle 29-vuotiaat nuoret, jotka ovat joko opiskelijoina, työttöminä työnhakijoina tai työelämän ulkopuolella suunnittelemassa ammatillisia opintoja
- työttömät työnhakijat, jotka tarvitsevat tukea työllistymiseensä tai työelämätaitoihinsa digitaitojen kautta
- Haapaveden kaupungin eri yksiköiden henkilökunta.
Hankkeen välillisistä kohderyhmää ovat
- paikalliset nuorten tai työttömien kanssa toimivat yhdistykset sekä
Haapavedellä toimivat ammatilliset oppilaitokset ja lukio. - paikalliset nuorten ja työttömien työnhakijoiden julkiset palvelut, joiden kautta tavoitetaan hankkeen kohderyhmään kuuluvia henkilöitä.
- Yhdistykset, oppilaitokset ja julkiset palveluntuottajat saavat hankkeen kautta toimintamallin, jonka avulla tarjota tukea digitaitojen parantamiseen.
- koulutuksiin osallistuvien kaupungin yksiköiden asiakkaat
- TE-hallinto, joka voi ohjata asiakkaitaan hankkeen palveluihin.
Käytännön toimenpiteet
Hankkeen työntekijät järjestävät kohderyhmän osallistujille yksilö- ja ryhmämuotoista ohjausta. Nuorten ohjaus järjestetään avoimina ryhminä, joiden sisältö suunnitellaan yhdessä ryhmään osallistuvien nuorten kanssa. Ryhmien tarkoituksena on vahvistaa nuorten tietoteknisiä taitoja ja sitä kautta opiskelu-, työnhaku- ja työelämätaitoja.
Työttömille työnhakijoille järjestetään työnhakua ja työelämätaitoja tukevia koulutuksia.
Kaupungin organisaation työntekijöille järjestetään yksilö- ja ryhmämuotoista koulutusta, joka tukee heidän työskentelyään, sekä yhteistyötä eri yksiköiden välillä.
Yhteystiedot
Projektipäällikkö
Terhi Kauranen
044 7591 159
etunimi.sukunimi@haapavesi.fi
Projektityöntekijä
Johanna Vatjus
044 7591 537
etunimi.sukunimi@haapavesi.fi
Käyntiosoite
Tähtelänkuja 1
Haapavesi
HAAPAVEDEN KAUPUNKI TÄHTELÄNKUJA 1 (KAUPUNGINTALO) PUHELIN: 044 7591300 HENKILÖSTÖN SÄHKÖPOSTIT OVAT MUOTOA: etunimi.sukunimi@haapavesi.fi KAUPUNGINTALO ON AVOINNA:
LASKUTUSOSOITE: Haapaveden kaupunki 02066 DOCUSCAN
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701848724 | PALVELUITA PUHELINLUETTELO
TUTUSTU HAAPAVEDEN KAUPUNGIN FACEBOOK-SIVUSTOON JA TYKKÄÄ MEISTÄ
|